Viikonlopun otteluita

Sat 13, May – Jan Wilken Indoor complex, Walvis Bay

welter
Harry Simon Jr 18-0-0 VS Israel Kammwamba 12-9-1

Harry Simon Jr on voittamaton välisarjalainen, joka tulee nousemaan nyt uransa toisee 10 -eräiseksi kaavailtuun otteluun

.
Harry Simon Jr isä on entinen kahden painoluokan maailmanmestari Harry Simon.

Hän iski ammattikehissä 1994-2018. Simon voitti urallaan mm: Ronald Wrightin, Armand Krajncin ja Hacine Cherifin.

Simon oli mukana myös 1992 olympialaissa, mutta kärsi niukan tappion eka ottelussa.
Hän on edelleen voittamaton ammattikehissä, recordi lukemissa: 31-0-0. Isä Simon on syntynyt vuonna 1971, joten tuskin hän enää kilpakehään nousee.

Sat 13, May – Emperors Palace, Kempton Park
bridgerweight WBC eliminator
Kevin Lerena 28-2-0 VS Ryad Merhy 31-1-0

Etelä-Afrikan Kevin Lerena tekee paluuta kehään tappion jälkeen, nyt uudessa painoluokassa.

Hän kärsi uransa eka tappion Tottenhamissa isketyssä ottelussa 12/2022. Vastassa oli Daniel Dubois ja panoksena oli WBA:n titteli.

Kyseinen ottelu oli erikoinen moneltakin osin, mutta kerron pääpiirteet: Dubois luvulla kolmasti eka erässä, Lerena luvulla kahdesti kolmas erä ja matsi päättyi Duboisin TKO voittoon.

Vasenkätinen Lerena nousi cruiserista raskaaseen sarjaan jokunen vuosi sitten, hän on kova kaveri ja vaarallinen ehdottomasti. Lerena oli cruiserissa IBO -liiton mestarina.

Tuleva ottelu on WBC:n karsinta bridgerweight painoluokassa, joka siis sijoittuu perinteisen raskaansarjan ja cruiseri välimaastoon. -224lbs = -102 Kg) Painoluokka on WBC:n lanseeraama ja vain heillä käytössä ainakin toistaiseksi.

Lerena tulee kohtaamaan nyt Belgian Ryad Merhyn, myös hän on entinen cruiserin mestari.

Lerenan itseasiassa oli määrä kohdata Merhy jo aiemmin, jos oikein muistan.

Ottelu peruuntui, kun Merhyn käsi murtui harjoituksissa. Ottelu oli määrä iskeä Belgiassa. Nyt miesten välinen ottelu sitten toteutuu, tosin Kevin Lerenan kotikehässä.

Merhy on kovaa iskevä ja hänen recorissaan on vain yks tappio. Se tuli vuonna 2018 Arsen Goulamirianille. Armeniassa syntynyt Goulamirian on edelleen voittamaton ja nykyisin mies on WBA:n mestarina (WBA Super)

Tuleva ottelu on mielenkiintoinen.

Ennustan, että Kevin Lerena tämän ottelun tulee voittamaan..mutta voittipa kumpi tahansa, niin tuore mestari Puolan Lukasz Rozanski tulee saamaan hyvän haastajan.

Sat 13, May – Agenda Arena, Dubai

WBC International Super Feather
Jadier Herrera 10-0-0 VS Jeff Ofori 12-4-1

feather
Dayan Gonzalez 9-0-0 V Joseph Ambo 12-2-1

super welter
Yan Marcos 8-0-0 VS Asinia Byfield 16-5-1

super welter
Faizan Anwar 14-0-0 VS Harley Benn 9-1-0

Dubaissa nähdään jälleen useampia Kuuban miehiä, jotka ovat siirtyneet ammattikehiin. Miehet asuvat ja harjoittelevat Dubaissa.

Pääottelussa iskee Jadier Herrera, joka muuten on Angel Herrera Veran lapsen lapsi…Angel Herrera Vera puolestaan oli kaksinkertainen Olympiavoittaja.

Tapahtumassa nähdään myös ja voittamaton nuori intialainen Faizan Anwar. Hän tulee kohtaamaan britti-iskijän nimeltään Harley Benn.

Tapahtuman järjestämässä ovat ”Peoples Fighters Boxing Promotions, Amir Khan Promotions ja Cuban Boxing Club”

Sat 13, May – Stockton Arena, Stockton

WBO World Bantam (vacant)
Jason Moloney 25-2-0 VS Vincent Astrolabio 18-3-0

WBO World Middle
Zhanibek Alimkhanuly 13-0-0 VS Steven Butler 32-3-1

welter
Brian Norman Jr 23-0-0 VS Jesus Antonio Perez Campos 24-4-0

Kalifornian osavaltiossa, Stocktonin kaupungissa isketään parikin MM -ottelua.

Kääpiösarjan ottelussa otellaan vapaana olevasta WBO:n tittelistä. Vastakkain ovat Australian nukuttavasti iskevä Jason Moloney ja Filippiinien Vincent Astrolabio.
Astrolabio saapuu otteluun kuuden ottelun voittoputkessa ja hän on ollut hyvässä vireessä.

Myös Moloney on ottanut neljä voittoa putkeen, sitä ennen tappio MM -ottelussa Japanin Naoya Inouelle. Naoya Inoue puolestaan on P4P kärkikastin miehiä.

Keskisarjassa isketään myös WBO:n tittelistä, kun mestarina oleva Zhanibek Alimkhanuly puolustaa titteliään.
Kazakhstanista lähtöisin oleva Alimkhanuly asuu ja harjoittelee Usa:ssa, häntä valmentaa James (Buddy) McGirt.

Alimkhanuly edusti kotimaataan vuoden 2016 Olympialaissa, mutta mitali jäi saamatta. MM -kisoissa mies on ottanut kultaa v.2013.

Ammattikehissä edelleen voittamaton Alimkhanuly tulee kohtaamaan Kanadan Steven Butlerin.

Alimkhanuly nousee otteluun suurena ennakkosuosikkina.

Sat 13, May – The Cosmopolitan of Las Vegas, Chelsea Ballroom, Las Vegas

vacant WBA World Super Light
Rolando Romero 14-1-0 VS Ismael Barroso 24-3-2

Super Light
Rances Barthelemy 29-2-1 VS Omar Juarez 14-1-0

Rolando Romero iskee pääottelussa kotikonnuillaan Las Vegasissa.
Romero nousee uuteen painoluokkaan ja pääsee suoraan MM -otteluun kohtaamaan ykköshaastajana olevan Ismael Barroson (24-3-2, 22 KOs)

Mestarina ollut Alberto Puello kärähti keväällä dopingtestissä ja näin estynyt ottelemasta.

Jännittävä matsi on tulossa, Rolando Romero on kovaa iskevä, mutta sitä on myös Venezuelan Barroso.
Vasenkätisenä otteleva Barroso on tosin jo 40 -vuotias, joten se saattaa alkaa tuntumaan. Myös hän on alemmista painoluokista lähtöisin.

Barroso vs Romero ottelun voittajan on kohdattava seuraavaksi Ohara Davis, mies tyrmäsi Lewis Ritsonin maaliskuun karsinnassa.