Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius palaa kehään Olavinlinnassa – Ahvenanmaan jätti kohtaa savonlinnalaissyntyisen vastustajan

Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin nyrkkeilijöihin kuuluva Robert Helenius (31–4) palaa kehätöihin 5. elokuuta. Helenius nähdään perinteikkään Olavinlinna Boxing Night -tapahtuman pääottelussa, ja ensi kertaa Heleniuksen ammattilaisuralla vastapäiseen kulmaan asettuu toinen suomalaisnyrkkeilijä: savonlinnalaislähtöinen, nykyään Helsingissä vaikuttava Mika Mielonen (6–0).

Haasteita pelkäämätön Mielonen iski ensimmäisen ammattilaisottelunsa vuonna 2021, ja sen jälkeen mies on pitänyt yllä tiivistä ottelutahtia. Kehässä on syntynyt selvää jälkeä, sillä kaikki raskassarjalaisen ottelut ovat päättyneet voittoon ennen täyttä aikaa. Elokuussa Mielonen harppaa kuitenkin uransa kovimpaan koitokseen, sillä Helenius on operoinut menestyksekkäästi aina maailman huipputasolla asti. Mieloselle koittaakin mahdollisuus todistaa kykynsä Suomen lisäksi koko maailman nyrkkeilyväelle.

”Valmistaudun paluuotteluun hyvillä mielin. Olen treenannut koko ajan viime matsin jälkeen, tosin aikaisemmin oli aika pitkä voimakausi ja nyt aletaan keskittyä taas nyrkkeilemiseen. On tosi mukavaa päästä ottelemaan Suomessa, ja Olavinlinnassa riittää ihan erityisesti tunnelmaa”, Helenius kertoo ja jatkaa:

”Sekin on hauskaa, että pääsen ottelemaan suomalaista nyrkkeilijää vastaan. Mielonen on vähän sellainen slugger-henkinen kaveri, eli hän lyö painavasti ja kovaa. Mutta kyllä minä Olavinlinnaan lähden voittamaan. Mitä pidemmän aikavälin suunnitelmiin tulee, niin katsotaan nyt aluksi, miltä elokuun ottelu tuntuu ja jatketaan siitä.”

”On hienoa päästä matsaamaan synnyinkaupunkiini Savonlinnaan maailmanluokan ottelijaa vastaan. Isompaa haastetta en olisi voinut tähän vaiheeseen toivoa, ja motivaatio treenata tätä ottelua varten on suunnaton. Haluan tosissani kokeilla, mihin omat rahkeeni riittävät”, Mielonen puolestaan sanoo.

Robert Heleniuksen edellinen ottelu nähtiin lokakuussa 2022. Tuolloin suomalainen kohtasi New Yorkin Barclays Centerissä raskaan sarjan ehdottomiin kärkinimiin kuuluvan Deontay Wilderin. Ottelu päättyi Wilderin tarkkaan vastaiskuun avauserässä.

Olavinlinna Boxing Nightissa nähdään Heleniuksen ja Mielosen kahdeksaneräisen kohtaamisen lisäksi ainakin viisi muuta kovaa kamppailua. Illan esiottelut julkistetaan myöhemmin. 

Olavinlinna Boxing Nightin pääsyliput tulevat myyntiin Lippupisteessä 29. toukokuuta. Lippujen hinnat ovat alkaen 39 euroa.

Tapahtuman järjestää Waahto Group.

(kuvat: Sami Lommi ja Jussi Talvitie):