Rocky MarcianoThe Brockton Blockbuster
Alkuperäinen julkaisu: 2006-05-16
1.9 1923 Brocktonissa, Massachusettsissa syntyi poika joka sai kasteessa nimekseen Rocco Francis Marchegiano.
Ammattilaisena vuosina 1947 – 1955
VOITOT 49 (43KOs )TAPPIOT 0 RATKAISEMATON 0 Tot 49
Ensimmäisen ja ehkäpä tärkeimmän taistelun Rocco kävi hieman yli vuoden ikäisenä sairastuessaan vakavaan keuhkokuumeeseen, silloin panoksena oli elämä. Taistelijan veren virratessa Roccon suonissa hän voitti taistelunsa huonoista ennusteista huolimatta ja sai jatkaa vaikeasti alkanutta elämäänsä kenkätehtaan työläisen poikana.
Koulupoikana Roccon urheilullinen kipinä heräili, nyrkkeily ei ollut etusijalla lajivalinnoissa vaikka hän sitä seurasikin, baseball kiinnosti enemmän. Rocco pelaili ja harrasteli urheilua päästen tasolle, jossa baseballia lätkittiin puoliammatillisessa mielessä. Paikallisissa pikkujoukkueissa Rocco menestyi, mutta aivan huipulle tässä lajissa ei ollut asiaa, se ei toki estänyt haaveilemasta asiasta ja niin baseball pysyi Roccon mielessä läpi hänen elämänsä.
Nyrkkeilyn Rocco löysi kilpailumielessä vuonna 1946. Lähes harjoittelemattomana ja reilusti ylipainoisena hän päätti ystävänsä Allie Colombon opastamana/valmentamana osallistua amatöörinyrkkeilyiltaan. Rocco oli tuolloin vielä suorittamassa maanpuolustuksellista velvollisuuttaan joka alkoi jo vuonna 1943 ja juuri sopivasti sattunut kahden viikon loma mahdollisti kisoihin osallistumisen.
Rocco oli nyt ensikertaa tosi toimissa. Vastustajia hänen sarjaansa löytyi vain yksi Henry Lester, hän oli kokemukseltaan aivan toista luokkaa vuosia kilpaillut, mm. Golden Gloves turnauksen voittaja. Vaaka näytti lukemia jotka edellyttivät sarjaksi suurinta, raskasta sarjaa. Rocco oli sarjaansa pieni, ulottuvuus ei siis kuulunut hänen vahvuuksiinsa, hän liikkui kehässä kömpelösti raskain jaloin eikä hän ollut juurikaan valmistautunut otteluun, hieman sparria velipojan kanssa ja muutama ohje sedältä, siinä eväät millä Rocco tähän leikkiin lähti.
Ensierässä Rocco riehui, hurjia iskuja, jotka meinasivat kaataa koko niitä suorittavan miehen, pääosa niistä meni reilusti ohi jo loput kehittyneen iskijän oli helppo torjua, Rocco oli aseeton ja kuntokin loppui pahasti kesken. Ottelun kolmannessa erässä Rocco imuroi jatkuvia iskusarjoja, mutta pysyi pystyssä, keinot olivat vähissä, hän oli köysiin pakotettuna ja Lester oli valmistautunut viimeistelemään uhrinsa. Rocco oli niin väsynyt, ettei pystynyt pitämään edes käsiään ylhäällä, niinpä hän nosti polvensa itsensä suojaksi ja se osui ilmeisesti sattumalta Lesterin nivusiin, jälkeenpäin osumakohdaksi todettiin tosin vatsa, mutta se ei Roccoa paljoa lohduttanut. Ottelu jouduttiin keskeyttämään polvella potkaisun vuoksi ja yleisö metelöi tyytymättömänä, Rocco sai niellä häpeänsä ja sai opetuksensa nyrkkeilyn karuun maailmaan.
Nyrkkeily kehä on ehkä maailman huonoin ja vaarallisin paikka sipata, väsyneenä ihminen on puolustuskyvytön ja seuraukset voivat olla sen mukaiset, baseballissa väsyneenä juostaan ja lyödään ehkä hiukan hiljempaa, mutta nyt oli enemmän pelissä ja Rocco tajusi sen, se oli viimeinen kerta kun hän saapuisi otteluun huonokuntoisena, jos yleensä sinne enää menisi. Tupakka, kalja ja epäterveellinen ruokavalio saivat jäädä, oli ruvetta harjoittelemaan tosissaan jos halusi menestyä ja Rocco halusi.
Hän treenaili usein yksikseen tai kavereiden opastuksella, valmentajia hän ei juurikaan kiinnostanut, hän aloitti nyrkkeilyn useiden mielestä liian myöhäisessä vaiheessa, eikä hänen vielä piilossa olevia kykyjään nähty. Useimmat valmentajat kehottivatkin häntä pikaiseen lajin vaihtoon, mutta Rocco ei antanut periksi, hänellä oli harvinainen lahja jota ilman ei kukaan huipulle pääsisi, se oli ankaran ja periksi antamattoman harjoittelun lahja. Hän suoritti kaikki harjoituksensa huolella, lenkkeili päivittäin ja oli päättäväinen, oli harjoiteltava enemmän ja laadukkaammin kuin muut, oikotietä ei ollut ja Rocco hyväksyi sen. Hän otteli amatöörinä 12 ottelua, voittaen niistä 8, häviten neljästi. kahdesti Rocco hävisi turnauksen kesken sattuneen käsivamman vuoksi ja kertaalleen tuomio oli ollut selkeästi kyseenalainen, silloin vastassa oli hyvän listan omaava Coley Wallace 17 voittoa 17 ko!! ei tappioita, Rocco nuiji häntä koko ottelun ajan hurjilla iskuilla, mutta tuomarit näkivät Wallacen voittajana. Silloin Rocco päätti yhden asian, jos vain mahdollista, niin vastustaja on saatava keskeytyskuntoon ennen matsin päättymistä, silloin ainakaan tuomarit eivät voisi vaikuttaa lopputulokseen.
Vuonna 1947 Rocco otteli yhden matsin ammattilaisena, hänen äitinsä ei voinut sietää nyrkkeilyä, eikä varsinkaan ammattinyrkkeilyä ja matsi erästä Lee Eppersonia vastaan oli tyrkyllä, Roccon teki mieli otella ja ottelupapereihin piti keksiä jotain ettei hän jäisi perheelleen kiinni ottelusta, Rocco laittoi papereihin nimekseen Rocky Mach ja näin Eppersonista tuli Rockyn ammattilaislistalle ensimmäinen vastustaja. Matsi päättyi 3. erän tyrmäyksellä ja toinen heistä riisui hanskansa lopullisesti, Epperson sai selkäsaunasta tarpeekseen, Rockyn jatkaessa uraansa, jatkossa kuitenkin taas amatöörinä omalla nimellään, mutta haaveena oli yhä myös baseball ammattilaisen ura. 1947 Rocco Kavereineen yritti päästä Chicago Cub:sien farmijoukkueeseen, mutta pääsy evättiin, viimeistään leikatut ja murjoutuneen näköiset kädet nähtyään valmentajat antoivat lausuntonsa, se oli viimeinen kerta kuin Rocco tosissaan yritti paluuta tämän pelin pariin, oli mentävä takaisin nyrkkeilykehään, harjoittelu jatkui ja tulosta alkoi näkyä.
Rocco osallistui vielä vuonna 1948 Olympia karsintaturnaukseen Bostonissa voittaen sarjansa, mutta jälleen rikkoutuneet kädet olivat hänen esteenään, katkeilleet luut eivät hetkessä parane, niinpä Lontoon 1948 olympialaisissa iski Roccon sijasta mies nimeltään E. Jay Lambert. Samalla kertaa tuhoutui myös mahdollisuus mistä kukaan ei vielä tiennyt mitään, Roccosta olisi voinut tulla ensimmäinen Olympialaisten kultamitalisti, joka tulisi nousemaan raskaansarjan mestariksi myös ammattilaisena.
1948 Rocco solmi ensimmäisen ”kunnollisen” ammattilais- sopimuksensa ja samalla promoottori Al Wail vaati hänen nimensä muuttamista Rocky Marcianoksi, Marchegianon ollessa aivan liian vaikeasti lausuttavissa.
Ammattikehissä Rocky oli oikean lajin parissa, eriä oli riittävästi, hitaus ei haittaisi häntä enää niin paljoa, jossain vaiheessa hän tulisi saamaan vastustajansa kiinni, iskuja täytyi vain pystyä kestämään loputtomasti, se tulisikin olemaan Rockyn tavaramerkki kehässä, hän oli pienempi ja hitaampi kuin useimmat vastustajansa, mutta hän löi hurjasti ja myös kesti sen mitä muut antoivat, hän ei ikinä väsynyt tai ainakaan näyttänyt väsyneeltä sisua ja kuntoa häneltä siis löytyi, vielä jos löytyisi oikea ensimmäinen valmentaja niin kaikki olisi hyvin. Alkuun Rockya valmenteli vanha ystävä Allie Colombo mutta ilmeisesti vasta viidenteen pro matsiin saatiin mukaan nyrkkeilyn valmentamiseen paneutunut Charley Goldman, Allien seuratessa taustavalmentajana koko Rockyn uran ajan.
Goldman näki Rockyn kyvyt, Rocky oli graniittiakin kovempi, amatöörinä hänet voittaneet olivat sanoneet että voittivat hänet vain siksi että matsi kesti maksimissaan kolme erää, 15:sta erää Rockyn mukana ei kestäisi kukaan. Hän oli mestari ainesta, hienouksista ei kannattaisi välittää kun hän ottelee, hän on päättänyt tulla kehään vain voittaakseen, tekniikkataituritkin hajoavat Rockyn käsittelyssä, enemmin tai myöhemmin.
Rockyn ura lähti hienosti käyntiin, alusta pitäen hänestä tuli yleisön suosikki, brutaali tapa kohdella vastustajia herätti kunnioitusta ja hänen ketään pelkäämätön tyylinsä nostatti kohua ensiottelusta lähtien.
Ensimmäiset 16 vastustajaa Rocky veti pihalle, pääosan ensierässä, iskuissa oli kaatoa, luonnottoman paksuissa käsivarsissa oli jotain mikä lähetti nyrkin hitaasti mutta nukuttavasti vastustajan leukaperiin, Rockyn suosikki-iskukin alkoi hahmottua se olisi hurja oikea, sitä voisi kuvata suoran ja koukun välimuotona ja se tuntisi yleisön joukossa nimen Suzi-Q, se tulisi pelastamaan Rockyn vielä monesta pinteestä ja sen vaikutus tulisi olemaan ehkä koko nyrkkeilymaailman tuhoisimpia, nykypäivä mukaan lukien. Osuessaan sen ääni kantautui kauas katsomoon, jo äänestä pystyi usein päättelemään ottelun olevan ohi. Löipä Rocky vastustajaa vartaloon, päähän tai käsivarsiin niin tuhoa syntyi, Rocky jaksoi lyödä jokaisen iskun täydellä teholla ja sitä tehoa riitti tarvittaessa koko ottelun ajan.
Oli vuosi 1950, ura oli kovassa nousussa takana oli 25 voitettua matsia, joista 23 tyrmäyksellä nyt oli aika etsiä kunnon haasteita, yleisökin niitä jo malttamattomana odotteli, varsinkin kotikylä Brocktonin väki, joilla oli tapana lyödä oman poikansa puolesta huikeita summia vetoa, osa kiinnitti jopa talonsa vedon pantiksi eikä Rocky pettänyt heitä, hänestä sanottiinkin usein, että hän on Brocktonin paras ja varmin palkan maksaja, myös Broctonin suurimmaksi lainan takaajaksi häntä leikkisästi nimitettiin.
Roland LaStarza oli miehen nimi joka asettui Rockya vastaan aikomuksenaan pysäyttää tämän Italialais-Amerikkalaisen nousu maailmanlistoilla. LaStarza ei ollut mikään tusina mies, hänen listansa käsitti 37 ottelua, kaikki voittoja ja noin puolet ennen täyttä-aikaa päättyneitä. Rocky selvisi testistään vaikka joutuikin taistelemaan voitosta täyden ajan, joka tässä matsissa oli 10 erää.
Rocky jatkoi voitto kulkuaan ja hänen pysäyttämisekseen pyydeltiin apuun paluuta urallaan tekevä ikääntynyt suuri mestari Joe Louis, ”The Brown Bomber” lähenteli iältään jo 40 ikävuotta ja se näkyi, kova ja pitkä ura olivat jättäneet häneen jälkensä, eikä hän mahtanut nuoremmalleen mitään, tuloksena oli yksi lattiassa käynti ja pahan näköinen tyrmäystappio 8. erässä ja se lopetti yhden suuren mestarin uran, toisen jatkaessa titteliottelun metsästämistä, tämän voiton jälkeen oli vain ajan kysymys milloin sellainen järjestyisi. Tämä oli Rockyn seitsemäs voitto vuonna 1951 ja seuraavana vuonna sama tahti jatkui.
23.9 1952 suuri tilaisuus vihdoin koitti, Rocky oli 29 -vuotias ja elämänsä kunnossa kun hän pääsi haastamaan 10 vuotta vanhemman mestarin Jersey Joe Walcottin. Ottelu käytiin Municipal Stadionilla, Philadelphiassa.
Ennen matsia Walcott antoi seuraavia lausuntoja:
”If I can’t beat this bum, take my name off the record books.”
”I guess he can punch, but he’s got two left feet. He can’t box a little bit. I’ve never seen anybody eaisier to hit.”
Rocky saapui otteluun hyvin harjoitelleena, painoa oli normaalit 83,5 kiloa Walcottin 89 kiloa vastaan. Walcott oli tuolloin historian vanhin raskaansarjan mestari 38 -vuotias, mutta otti tuona kyseisenä iltana yhden uransa parhaista otteluista. Hän käytti Rockya lattiassa heti ensierässä, Rocky oli ylhäällä luvunlaskun ehtiessä viiden kohdalle ja selvisi tilanteesta. Walcott teki ottelussa mitä tahtoi, ensimmäiset 7. erää hän pyöritti Rockya tahtonsa mukaan tanssahdellen kevyen näköisesti Rockyn iskujen alta, mutta vauhti oli hurjaa ja ikä kai teki jo tehtäväänsä, suuri Walcott alkoi näyttää väsyneeltä ottelun edetessä ja 13. erässä Rocky sai vihdoin kuuluisan oikeansa perille, ottelu oli ohi, Rocky tiesi, Walcott ei pystyisi enää jatkamaan ottelua, Rockyn hurja luonne ja periksi antamattomuus tekivät hänestä mestarin, Walcottin olisi tarvinnut vain seisoa pystyssä täydet erät ja hän olisi ollut yhä mestari, mutta Rockyn kanssa asiat eivät käyneet niin helposti, hänen kohdallaan piti hyvin paikkansa se lausunto, ettei ottelu ole ohi ennen viimeisen kongin kumahdusta, Rocky otteli aina täydellä teholla ottelun loppuun asti ja usein se tuotti halutun tuloksen, hän saattoi ottaa selkäänsä useita eriä, mutta lopussa otteluiden luonne muuttui, Rocky antoi ja muut ottivat, mikäli kykenivät, useimmat eivät kyenneet, sillä vain kuusi miestä koko Rockyn uralla kykeni olemaan hänen kanssaan kehässä täydet ajat.
kahdeksan kuukauden kuluttua Walcott sai uusinnan, ottelu käytiin Chicago Stadionilla. Rocky oli harjoitellut hyvin tähänkin matsiin liki 250 erää sparria takasivat, että silmä ja ajoitus olisivat kunnossa, Walcott sai vain 145 sekuntia aikaa näyttää kykynsä, mutta nyt nuorempi mestari oli pitelemätön, tuloksena oli siis ensi erän tyrmäys. Walcott oli saanut Rockyn nyrkeistä tarpeekseen ja lopetti uransa tähän Rockyn puolustaessa mestaruuttaan vielä viisi kertaa. Roland LaStarza sai uuden mahdollisuuden voittaa Marcianon, mutta hyvä yrityskään ei riittänyt, Rocky tyrmäsi hänet 11 erässä.
Seuraavaksi vastaan asettui jo uransa ehtoo puolella reilustikin ollut Ezzard Charles ja Rocky joutui tekemään hänen kanssaan töitä ensi kertaa urallaan 15 erän ajan, tuloksena voitto pisteillä.
Ezzard Charlesin hyvä yritys palkittiin uusinnalla kolmen kuukauden kuluttua ja silloin voitto oli jälleen todella lähellä, Charles osui mestaria usein ja painavasti, Rockyn kasvot olivat niin pahasti murjoituneet ja haavoilla, että lääkäritkin suosittelivat lopettamista 6. erän loputtua. 8. erään lähdettäessä Rockyn valmentajan ohjeet olivat ilmeisen kannustavat, sillä hän kehotti Rockyn hoitamaan vastustajan seuraavassa erässä tai hän vuotaisi kuiviin, Rocky teki työtä käskettyä ja tyrmäsi Charlesin 8. erässä.
Oli vuosi 1955 Rocky valitteli jatkuvista selkävaivoistaan ja vihjaili uransa lopettamisesta. Hän päätti kuitenkin vielä otella ja vastaan asettui kokenut Don Cockell, lopputulos oli jälleen tyrmäys ottelun loppupuoliskolla, 9. erässä. Rocky säilytti mestaruutensa, mutta nyrkkeily ei tuntunut enää niin hyvältä, ikää alkoi kertyä ja elämässä oli oltava muutakin kuin pelkkä nyrkkeily, Rocky nousi enää kerran puolustamaan mestaruuttaan ja silloin vastaan asettui jo uransa ehtoo puolella ollut nyrkkeilyn legenda Archie Moore.
Ottelu käytiin 21.9.1955 Yankee Stadionilla, Bronxissa. Yleisöä oli paikalla noin 65000 ja ottelu televisioitiin tuhansiin koteihin, kyseessä oli nyrkkeilyhistorian toiseksi suurin tapahtuma.
Rocky joutui toisessa erässä kanveesille, toista kertaa urallaan, mutta selvisi jälleen jaloilleen, nyt Moore oli herättänyt hieman unessa olleen gladiaattorin ja jälki oli rumaa, ottelu oli ohi 9. erässä Mooren kontatessa viidesti, hän oli nyt sellaisessa kyydissä mistä ei olisi mahdollisuuksia selvitä, hän oli 42 -vuotias ja väärässä paikassa, legendaarinen tyrmääjä Moore taisteli sisukkaasti kieltäytyen lopettamasta mestaruusottelua johon oli suurella vaivalla päässyt, mutta nyt Rocky oli liian vahva vastustaja, mitään ei ollut tehtävissä.
Rocky vetäytyi nyrkkeilystä lopullisesti vuonna 1956, selkävaivat ja motivaation puute vaivasivat mestaria. Hän jätti jälkeensä huimat lukemat 49 ottelu, 49 voittoa 43 tyrmäystä, 88% tyrmäyksiä otteluista on hurja lukema, voittamattomana pysyminen vielä hurjempaa!
Rocky harkitsi paluuta kehiin 60-luvun alussa, mutta itseensä kriittisesti suhtautuvana huippu-urheilijana hän hautasi haaveensa, koska ei tuntenut itseään huippukuntoiseksi, vastaan olisi saattanut asettua Cassius Clay, hurjista palkkioistakin oli ollut puhetta. ehkä oli kuitenkin kaikin puolin hyvä ettei Marciano tehnyt paluuta, se olisi kuitenkin muuttanut nyrkkeilyhistoriaamme johonkin suuntaan ja jos tietokoneisiin on uskominen niin 70-luvulla tehdyn tietokone mallinnuksen mukaan voittaja olisi olisi tässä matsissa ollut Rocky Marciano, mutta totuus olisi voinut olla aivan toinenkin, hienoa että Rocky kuitenkin pysyi päätöksessään ja säilytti voittamattomuutensa ja näin yksi nyrkkeilyn legenda oli syntynyt
Marciano menehtyi vuonna 31.8 1969, 46 vuoden ikäisenä pienlentokone onnettomuudessa, joka johtui huonosta säästä ja kokemattomasta lentäjästä, Onnettomuus sattui Newtonissa, Iowassa koneen törmätessä pellolla olleeseen puuhun murskautuen täysin.